Olen ammatiltani liikuntaneuvoja, koulutettu hieroja, ammatillinen opettaja sekä NHA Terveysvalmentaja. Olen positiivinen persoona ja nautin suunnitella tulevaa. Olen vuosien varrella keskittynyt myös psyykkiseen hyvinvointiin koska olen elänyt jo jonkin aikaa erilaisten kipujen kanssa. Siitä oikeastaan on myös terveysvalmennukseni saanut alkunsa. Psyykkinen hyvinvointi on aihe, jonka kautta olen löytänyt itseni uudelleen sekä suunnan elämälleni. Kokemukseni ja koulutukseni johdosta pystyn auttamaan sinua löytämään keinot terveellisempään ja aktiivisempaan arkeen.
Olen joutunut kokemaan elämässäni paljon alamäkiä ja mutkia mutta ne ovat myös antaneet minulle mahdollisuuden nousta aina ylös ja kehittyä. Nouseminen ylös vaatii paljon työtä. Kuitenkaan ilman alamäkiä emme arvostaisi ylämäkiä.
Muutos ei ole koskaan helppoa joten onneksi sitä ei ole pakko tehdä yksin. Minä olen saanut paljon tukea matkani aikana ja haluan antaa sitä myös sinulle.
Jokainen etenee omaa tahtia ja suon sen sinulle. Tarkoitus on nauttia arjesta eikä suorittaa sitä, haluammehan elää oman näköistä elämää, emmekä vain suorittaa sitä. Sanonta "hitaasti hyvä tulee" on erinomainen sanonta. Välillä se voi tuntua raskaalta jos haluaa kaikki tässä ja nyt. Siinä olen joutunut kasvamaan ihmisenä todella paljon ja nyt olen sen sisäistänyt.
Mikä on sinun Miksi, jonka vuoksi tekisit elämäntapamuutoksen?
Olen tukenasi elämäntapamuutoksessasi, jos sitä haluat.
Be proud who you are and be proud what you do!
Koulutukset
Liikunnanohjauksen perustutkinto 12/2004
Vauva- ja perheuinnin ohjaajakurssi 05/2005
Vesijuoksu ohjaaja 09/2005
Kuntonyrkkeilyohjaajan tutkinnon 1. tason perus- ja täydennyskurssi 09/2006
Flexi-bar trainer 02/2007
Vauvahierontakoulutus 04/2008
Hieronnan ammattitutkinto 06/2008
Intialainen päähieronta 06/2008
Kivunhoito 5 op AMK 04/2012
Näyttötutkintomestari 05/2012
Ammatillinen opettajakoulutus 60 op 05/2012
Hieronnan erikoisammattitutkinto 05/2015
Anatomy Trains - Anatomu Trains in Function 10/2017
Imukupinhieronnan peruskurssi 10/2019
Psykologinen joustavuus hyvinvointia edistämässä 5 sp AMK 05/2021
Avaimet elämäntapamuutokseen osa1: Perusteiden peruste, ihminen 5 op AMK 01/2022
Fysioterapia opinnot 1. vuosi 07/2022
NHA Behavior Change Specialist™ 03/2023
NHA Elintapavalmentaja -sertifiointikoulutus™ (täydennyskoulutus menossa)